Oulun ja sen vaikutusalueen yritysten logististen tarpeiden selvitys valmistui
Haastattelututkimuksena toteutettu selvitys keräsi tietoa Oulun vaikutusalueella
toimivien pääasiassa teollisuusyritysten logistisista tarpeista tänään ja tulevaisuuden
vaatimuksista. Samalla selvitettiin yritysten halukkuutta ja mahdollisuuksia käyttää
Oulua oman kansainvälisen tavaraliikenteensä rajan ylityspaikkana.
Selvityksestä nousi esille hyvin erilaisia ja eritasoisia ideoita ja toimenpide-ehdotuksia.
- Alueen logististen mahdollisuuksien tunnettuuden lisääminen
- Alueella toimivien logistiikkayritysten markkinoinnin lisääminen
- Tavaravirtojen keskittäminen mahdollistaa liikenteen kaksisuuntaisuuden ja
luo edellytykset:
- uusien lisäpalveluiden syntymiselle alueelle
- kustannussäästöihin laajentuneen reittitarjonnan kautta
- oululaisten logistiikkayritysten kilpailukyvyn edistämiseksi
- yksittäisen palveluyrityksen täsmällisempään segmentoitumiseen
- runkokuljetusreittien frekvenssin lisäämiselle
- Valtiovallan liikennepoliittisiin päämääriin vaikuttaminen
- kuljetustuki ohjaa tavaravirtoja etelään
Kehittämistoimenpiteet eivät ole vain yksittäisen toimijan tehtävissä. Tarvitaan
kaikkien, niin yritysten kuin julkisen sektorinkin tiivistä yhteistyötä Oulun
seudun tulevaisuuden mahdollisuuksien luomisessa. Alueen logistiikkatoimijoiden
verkostoyhteistyö mahdollistaa seudun logistisen painoarvon kasvattamisen.
Oulun mahdollisuudet toimia ?puolen Suomen? logistisena keskittymänä ovat vastaajien
mielestä hyvät. Olemassa oleva infrastruktuuri on tällä hetkellä toimiva ja riittävä.
Oulun rahtilentopalvelut ovat toimivat ja antavat mahdollisuuden nopeisiin kuljetuksiin
kaikkialle maailmaan. Samoin Oulusta on erittäin hyvät maantie- ja rautatieyhteydet
joka puolelle maata ja maarajojemme ylitse Venäjälle, Ruotsiin ja Norjaan. Suurimpia
haasteita kokonaislogistiikan kehittämisessä on tavaravirtojen suuren tuonnin
ja viennin epätasapainon tasoittaminen. Maakuljetuksissa suurimmat kuljetustarpeet
ovat pohjoiseen suuntautuvassa tavaravolyymissä, kun taas meriliikenteessä pohjoisesta
liikennöitävät laivat tulevat lähes tyhjinä takaisin. Maa- ja meriliikenteen uudenlainen
tasapaino olisi alueellisesti hyvin merkittävä muutos. Jos pohjoiseen suuntautuvia
tavaravirtoja voitaisiin tulevaisuudessa ohjata käyttämään Oulun reittiä, olisi
myös nykyistä laajemmalla jakelu- ja noutoliikenteellä tarvetta.
Yritysten logistiset tarpeet 2002 [ PDF 567kt
]
14.05.2002
|