Kaikki uutiset

Tehtäväkuvaukset

Kuvia tapahtumasta

Logistics Oulu raskaan kuljetuskaluston ajotaitokilpailu 6.9.2008 tulokset

Oulun Raskoneen pihalla järjestettiin Logistics Oulu tapahtumiin liittyvä ajotaitokisa ammattikuljettajille ja kuljetusalan opiskelijoille ja vuonna 2008 valmistuneille. Kisat olivat järjestyksessään viidennet. Kisaan osallistui yhteensä 15 kuljettajaa, joista kaksi edusti opiskelijoita. Opiskelijat ja ammattikuljettajat ajoivat eri sarjoissa.

Radan rakentamisesta vastanneet Rahtarit Ry:n edustajat ja  JAKK:in edustaja olivat tehneet radasta paikoin haastavan. Radalla ajaessa täytyi huomioida tehtävältä toiselle siirryttäessä vielä edellisetkin tehtävät. Valitettavan moni ei huomioinut asiaa ja esimerkiksi keilakujalle siirtyessään he koskettivat kärryn perällä paria aiempiin tehtäviin kuulunutta porttia.

Hankalimmiksi tehtäviksi osoittautuivat takaetäisyyden arviointi ja häränsilmä. Takaetäisyyden piti olla vähintään 3 metriä, mutta useimmat peruuttivat alle kolmen metrin. Häränsilmässä kuljettajien tehtävänä oli arvioida auton keskikohta keulasta ja ajaa se mahdollisimman keskelle häränsilmää. Yhtä lukuunottamatta kaikki nappasivat virhepisteitä tehtävästä. Ainoa joka suoriutui nollatuloksella   oli opiskelijakuljettaja Tuomas Ikonen.

Helpoimmat tehtävät olivat portin aukaiseminen kuskin puolelta ja keilakuja. Lähes kaikki ajoivat molemmat tehtävät nollille.

Kalustosta vastasi Niemi-Korpi Oy, joka oli järjestänyt kisakäyttöön uudenkarhean IvecoStralis-puoliperävaunuyhdistelmän. Tämä tuli osalle kilpailijoista kuin tilauksesta, sillä he ovat menossa lokakuussa edustamaan Suomea Italiassa pidettäviin MM-ajotaitokisoihin. MM-kisoissa kilpailukalustona on saman merkkinen ajoneuvo. Kisat olivat siten hyvää harjoitusta tulevaa mestaruusmittelöä varten.

Kisapäivän aikana tarjolla oli herkullista ruokaa sekä kahvia ja pullaa. Ouluseutu Yrityspalvelujen ja JAKK:in edustajat järjestivät arvontaa ja tarvittaessa kertoivat koulutusmahdollisuuksista. Ensi vuonna uudestaan ja toivon mukaan runsaammalla opiskelijaedustuksella, tämä kisa tarjoaa aina hienoja kokemuksia!

Kiitämme kilpailuun radan laatimisesta ja kilpailujärjestelyistä vastanneita Rahtarit ry:n ja Jalasjärven Ammatillisen Kurssikeskuksen edustajia sekä Niemi-Korpi Oy/Ivecoa tuliterän kilpailukaluston järjestämisestä. Palkintoja lahjoittaneille yrityksille niin järjestäjien kuin palkintojen voittajien kiitokset palkintopöydällä näkyneestä erittäin myönteisestä suhtautumisesta.

Palkintoja olivat lahjoittaneet:
Elcoteg Oy, Herman Andersson Oy, Hongisto Oy, Itella, JAKK, Maarakennus Jaara Oy, Niemi-Korpi Oy/Iveco, Nosturiliike Sulkala, Oulun Autokuljetus Oy, Oulun Honda Power Center ja Shell Hailuoto, Oulun Jätehuolto, Oulun Satama, Oulunseudun Yrityspalvelukeskus, Pocal Oy, Scan Auto Oy Ab, Sisu-Auto Oy Ab, Swan Line, Tekli, Transpoint Oy, Veho Group Oy Ab, Vähälä Yhtiöt, Wetteri Power Oy Ab.

TULOKSET:
Sarja 1: Ammattikuljettajat
Sij. Osallistuja Paikkakunta Virhepisteet
1. Haikara Petri Raahe 502
2. Korkiakoski Ossi Haapajärvi 555
3. Rahkola Juha Kalajoki 613
4. Rahkola Veli-Matti Raahe 629
5. Komulainen Eero Joensuu 673
6. Rahkola Vesa Kalajoki 734
7. Roimola Jari Oulu 917
8. Haanpää Jukka Haapajärvi 1077
9. Majava Tuomas Oulainen 12656
10. Hyppönen Niko Ylämylly 1276
11. Saarenpää Mika Oulu 1498,5
12. Herranen Heikki Oulu 1525
13. Jussila Jouko Oulu aikaraja ylittyi
Sarja 2: Kuljetusalan opiskelijat ja 2008 valmistuneet
Sij. Osallistuja Paikkakunta Virhepisteet
1. Toivanen Arto Joensuu 843
2. Ikonen Tuomas Joensuu 1936
 

Tehtäväkuvaukset | Kuvia tapahtumasta

19.09.2008