![]() |
|||||
Vähälä-yhtiötYhdistettyjen kuljetusten ykkönenVähälä-yhtiöt on kappaletavarakuljetuksiin erikoistunut logistiikka- ja kuljetuspalveluita tarjoava yritys. Se on tullut tunnetuksi erityisesti yhdistettyjen kuljetusten kehittäjänä Suomessa. Yhtiöt pyrkivätkin saamaan kaiken siirrettävissä olevan maantiekuljetuksen myös raiteille. Tähän siirrettävyyteen vaikuttavat useat asiat kuten aikataulu- ja ympäristötekijät. - Tavoitteena oli aikanaan siirtää turha liikenne pois ruuhkaisilta
teiltä sekä saada kuljettajat yöksi kotiin. Nyt yhteistyötä
VR:n kanssa on tehty jo kymmenisen vuotta, kertoo toimitusjohtaja Jukka Vähälä.
Ei vain pelkkää rekkamiesromantiikkaaVähälä-yhtiöistä saattaa ensi alkuun tulla mieleen
rekat ja kuljettajat maantiellä. Näin osin onkin yhä, mutta todellisuus
on muuttanut mielikuvia. Kuljettajien teh-tävänä on edelleen tietysti
hallita ajoneuvoja. Mutta nyt työnkuvaan kuuluu enemmän lastausta, purkua,
tietojen käsittelyä ja muuta terminaalityötä kuin perinteistä
ajoa maanteillä. Yhdistettyihin kuljetuksiin siirtyminen on mahdollistanut
alkuperäisen tavoitteen että kuljettajat pääsevät kotiin
yöksi. Kuljettajat ovat erikoistuneet tänä päivänä erilaisiin
tehtäviin ja asiakkaisiin. He ovat tärkeä lenkki asiakas-rajapinnassa.
Kokonaishenkilöstöstä ajoneuvon kuljettajia on runsaat 300. Muita
vähäläläisiä ovat toimihenkilöt myynnistä huoltoon
(100) ja terminaalien ammattilaiset (noin 50). Vähälä-yhtiöt
kuuluukin toimialallaan Suomen viiden suurimman logistiikkayrityksen joukkoon.
Ylin johto on ylpeä Henkilöstöstään- Meillä työntekijöillä tulee olla herkät korvat. On kyseenalaistettava jatkuvasti, jotta pystyy yhä innos-tuneemmin ja joustavammin vastaamaan alan jatkuviin muutoksiin. Meillä ääneen ajattelu on sallittua vaikka työ on terveellisesti kurinalaista, Jukka Vähälä kuvailee vähäläläisyyttä. Järkeistetty toimintaVähälä-yhtiöt ovat osa kansainvälistä Schenker-ketjua. Tätä kautta kanavoidaan vaivattomasti kansainväliset toimeksiannot. Vähälä-yhtiöiden vastuualueena valta-kunnallisesta Kiitolinja-palvelusta ovat Pohjois- ja Keski-Suomi. Vähälä-yhtiöillä on logistiikkakeskukset Oulussa ja Jyväskylässä. Niihin ohjautuvat sekä runko- että terminaaliliikenne. Tavarat lajitellaan, yhdistellään, tarvittaessa pakataan tai varastoidaan ja toimitetaan edelleen. Joustavaan tuotantorakenteeseen siirtyminen on tar-koittanut sitä, että
kuljetusten piikit tasataan viikko-tasolla. Laatutasoon Vähälä-yhtiöissä
on kiinnitetty erityistä huomiota.
Tulevaisuuden näkymiäOulun Oritkariin on rakentunut logistiikan keskittymä, jossa Vähälä-yhtiötkin sijaitsevat. - Hienoa että Oulussa on oltu kaukokatseisia ja edellä-kävijöitä eri kuljetusmuotojen ja infran keskittämisessä samalle alueelle. Oulu on erittäin kilpailukykyinen, koska maa-, meri- ja rautatieterminaalit sijaitsevat samalla alueella. Eikä lentokentällekään ole pitkä matka. Sijainti on ihanteellinen Vähälä-yhtiöille. Raskas lii-kenne ei rasita keskikaupungin vaikeita liikenneolosuh-teita. Ja jatkoyhteydet sekä materiaalivirran jalostus hoituvat helposti, Mikko Vähälä analysoi yhtiöiden sijaintietuja.
Vähälä-yhtiöiden tulevaisuus näyttää kuten tämä päivä-kin, positiivisen haasteellisena. - Yhdistettyjä kuljetuksia kehitetään jatkossakin. Toivottavasti myös meriliiken-teen suuntaan, jossa yhteiskuntapoliittiset jäänteet ovat hieman hidastaneet vastaamista markkinoiden muuttu-neeseen kysyntään. Näköpiirissä on myös se että yhä useammat asiakkaat jatkavat materiaalihallintansa ulkoistamista, toimitusjohtaja Jukka Vähälä kiteyttää. Lisätietoja:Vähälä-yhtiöt |
|||||