> Takaisin

 

TLP Kuriirit Oy

Joustavia lähetti- ja kuriiripalveluja

TLP on joustava lähetti- ja kuriiripalveluja myyvä yritys, jonka pääliikevaihto syntyy Ouluseudun lähiajoista.
- Ouluseutu on kasvanut vuosia myönteisesti. Kun isot menestyvät yritykset ovat keskittyneet ydinbisnekseen, on ulkoistaminen mahdollistanut meidän kaltaisten pienyritysten hyvinvoinnin. Tyypillisimmin TLP kuljettaa kappaletavaraa ns. runkoasiakkailleen sekä ajaa pikakuriiriajoja TNT:lle ja Kaukokiidolle. Tavallisesti ajossa on kuski, joka voi yksin kantaa alle 80 kilon toimituksen. Äkkilähdöissä tavara on paikasta A paikkaan B tunnista puoleen päivään, kuvailee toimitusjohtaja Jari Karvola TLP-toimintaa

Asiakkaan varastot ovat siirtyneet pyörien päälle

Karvola näkee yhdistelmäkuljetusten lisäämisen pohjoisessa tärkeänä. Eli pidemmissä ajoissa autojen täyttökapasiteettia halutaan nostaa.
- Asiakkaat ovat luopuneet kiinteistä varastotiloista ja nostaneet ne pyörien päälle. Nyt ajossa on jatkuvasti tavaraa pienissä erissä. Samoin lyhentyneet vasteajat ovat vieneet kohti yhä pienempiä lähetyseriä. Ennen saattoi Helsingin suuntaan olla menossa yksi täysi rekka kerran kahden päivän aikana. Nyt reittiä ajaa kaksi rekkaa kymmenen tunnin välein. Kun ennen tavaran toimitukselle riitti viikko, nyt toive on kahteentoista mennessä, Karvola analysoi alan yleistä kehitystä kuljetuksissa.

Asiakaspalvelua aina erikoisuuksiin asti

Asiakaspalvelua on TLP:llä korostettu aina. Vuosien varrella on tullut eteen todella erikoisiakin keikkoja.
- Kyydissä on ollut pikamuuttajia, eläviä etanoita sekä toisten autojen kyydistä unohtuneista osia ja tavaroita. Kuskit ovat osoittaneet silloin tällöin myös sen, mitä jousto asiakkaan eteen parhaimmillaan on. Eräässä kodinkonekuljetuksessa astianpesukone toimitettiin hissittömän talon ylimmäiseen kerrokseen. Vanha kone oli vielä paikoillaan ja sen irrotettuaan kuski huomasi tilaajan kera ettei uusi kone mahtunutkaan paikoilleen. Timpurityönä se siihen silti saman tien vielä asennettiin, Karvola tarinoi ja jatkaa.
- Erään henkilöstöravintolan kesäjuhlilla henkilökunta huomasi että hei, meiltähän puuttuu narikkamies. Kuski kampasi hieman tukkaa ja sai pikkutakin päällensä. Päivä meni narikassa ja illalla kuskattiin tavarat takaisin. Toisella kerralla tienpäälle jäänyt nainen oli hyvin tyytyväinen, kun hän tilasi vararenkaan puhjenneen tilalle. Kuski nimittäin ystävällisesti suoritti hänelle myös renkaanvaihdon.

Kuskin työ on vaativa ammatti

Hauskojen muistelujen päälle Karvola muistuttaa että kuskin työ ei ole mitään kevyttä kruisailua ja leppoisia päiviä vaan nopeatempoista ja vaativaa ammattiosaamista.
- Kun muut pitävät ruokatuntia, meidän kuskeilla on ruuhkahuippu. Arkisin palvelua tarjotaan tavallisimmin asiakkaille aamu kuudesta ilta kuuteen. Kuskin ammattilaisuus punnitaan siinä kuinka hyvin hän osaa käsitellä useita eri toimeksiantoja ja valita oikean ajoreitistön siten että auto on koko ajan tehokkaassa ajossa. Vasteajat ovat asiakkaalla kovat, siinä ei ole varaa valita vääriä reittejä tai taukohetkiä.


Nuori ja taitava nainen ratissa on tuttu näky, kun TLP-ammattilaista tarvitaan.

Karvola tietää että alalla on monentasoista yrittäjää moneen hintatasoon Ammattilaisen huomaa pienistä yksityiskohdista.
- Esimerkiksi TLP-kuskit eivät pysäköi yritysten pääovien eteen kuin hätätapauksissa. Yrityksen sisäänkäynnit ovat käyntikortteja eivätkä parkkiruutuja, Karvola kiteyttää.
Kokeneet kuskit löytävät myös helposti ison yrityksen oikean osaston ilman tavaroita joudutaan etsimään vaihtoehtoisista jättöpaikoista. Karvolaa harmittaa ne "yrittäjäkuskit", joilla on korkeat ajohalut mutta matala bisnestaju. Yhden kahden auton firmat ajavat pari vuotta, kunnes kaatuvat lisä- ja ennakkoveromätkyihin. Muutamat isotkin yritykset ovat oppineet käyttämään ikänsä autoaan ajaneita veteraanikuskeja tienpäällä pilkkahintaan.
- Aina löytyy valitettavasti se yksi hölmö, joka lähtee tien päälle omakustannushintaan ja valittelee kotona vatsahaavaisena ylistressaavaa työtahtia, Karvola pamauttaa.

Motivoitunut henkilökunta jaksaa enemmän

TLP on valinnut linjakseen kehittävän ja kokeilevan otteen.
- Meillä on käytössä henkilökuntaa motivoiva tulospalkkiojärjestelmä. Lisäksi panostamme koulutukseen. Henkilökunnalle järjestettiin äskettäin mm. kolarin välttämiskurssi ja yrityksen vastuuhenkilöt ovat olleet aktiivisesti mukana yrittäjyys- ja toimitusjohtajakoulutuksissa. Ennakkoluulottomuudestamme on osoituksena myös se, että olemme palkanneet naiskuskeja. Karvola näkeekin tulevaisuuden positiivisena. Keväällä 2002 aloitettu paikkeripalvelu (polkupyörälähetti) on saanut erittäin positiivisen vastaanoton

.
Toimitusjohtaja Jari Karvola haluaa korostaa sitä, että yksi tie logistiikkamenestykseen löytyy motivoituneesta henkilökunnasta.

- Liikeajatus paikkerista käynnistyi toiveesta, että autoja saataisiin pois keskustasta ja siitä tosiasiasta, että keskustasta ei millään tahdo löytyä parkkitilaa. Paikkeri ajaa väliä Keskusta- Limingantulli-Heinäpää-Höyhtyä. Vasteaika on vartista kahteen tuntiin. Paikkeri löytyi yrityksen omasta henkilökunnasta, kun pyöräilyä harrastava autokuski kiinnostui kokeilusta.
- Paikkerista on tarkoitus tehdä pysyvä juttu. Yrityksillä oli pieniä ennakkoluuloja, mutta kokeilu on piristänyt heitä huomattavasti. Paikkerikyyti on toimintasäteellä puolet halvempi kuin autokyyti ja huomattavasti luonto- ja imagoystävällisempi., Karvola linjaa. Hän toivookin kallioparkkia kaupunkiin mahdollisimman pian. Tällöin keskustan autoajo vähenisi huomattavasti.


Peikkoja ja toiveita

Toimitusjohtaja Karvola myöntää että, logistiikassa toimii tietty kilpailumyytti.
- Mitä lähempänä kilpailijoita olemme, sitä varovaisemmaksi puheissaan muuttuu. Koko ajan on pelko että paljastaako sitä ydinosaamistaan tai tuotekehitysvinkkejään. Sitten toisaalta mitä kauempana kumppani on, sitä syvällisempää on myös ajatuksenvaihto. Esimerkiksi helsinkiläisen Fillarilähettien kanssa vaihdoimme hyvinkin luottamuksellista tietoa

.
Paikkeri tuo ja vie lähetyksesi perille nopeasti ja ekologisesti ydinkeskustan tuntumassa

- Odotan Logisforumilta oikeudenmukaisuuden ajoa. Tässä on pienyrittäjille muodostunut sellainen alustava negatiivinen mielikuva, että ollaan luomassa satamaan isoa logistista keskittymää, jossa suuret syövät pienet. Yhteen meno kun aina karsii jotain pois. Toisaalta olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, että on löytynyt diplomaattinen keskustelukumppani, joka ajaa alan yhteistä asiaa. Mitä enemmän tänne saadaan lisää tavaravirtaa, sitä enemmän pieniä siivuja siitä irtoaa myös pk-yrityksille, Karvola kirjaa kommenttejaan ja kaivaa idearikkaasta kätköstään vielä muutaman toiveen
- Pienenä konkreettisena ideana voisi olla meille yrittäjille suunnattu englannin kielen kurssi logistiikan saralta sekä yhteiset osallistumiset täällä tai muualla logistiikkamessuille.

Lisätietoja:
TLP Kuriirit Oy
palvelunumero 0208 311 654
fax 0204 204 616
Tervahovintie 13
90520 Oulu
www.tlpkuriirit.fi